Seuraavat elämät
Kierrättäjät, kertominen ja kaatopaikkamme Afrikassa
Agbogbloshien kierrätysalue on digilaitteiden ja elektroniikkaromun hautausmaa lähellä Ghanan pääkaupungin Accran keskustaa. Se tunnetaan maailman saastuneimpana paikkana, jopa pahempana kuin ydinonnettomuuden jälkeinen Tšernobyl. Agbogbloshie on myös useiden ihmisten työpaikka ja koti, jonka globaalin pohjoisen valokuvaajat, toimittajat ja kehitysyhteistyöntekijät kolonisoivat kulutussyyllisyytemme ja välinpitämättömyytemme monumentiksi.
Jätetyö on yksi Accran suurista työllistäjistä.
Läheisessä Teman satamassa puretaan merikonteista hylättyjä älylaitteitamme, kaikenlaisia sähkö- ja elektroniikkakojeita sekä käytettyjä vaatteitamme. Huomattava osa vaatteista ei päädy ghanalaisten ylle vaan kulkeutuu paikallisille rannoille, kaatopaikoille ja joutomaille.
Seuraavat elämät kertoo kiertotalousideaalimme nurjasta puolesta ja kulutustottumuksistamme. Kirjoitan meistä ja elämäntavastamme konteissa Ghanaan seilaavan esineistömme ja sen kierrättäjien kautta.
Kerron hylkäämistämme tavaroista meidän ja afrikkalaisten välisenä viestintänä sekä keskinäisistä eroistamme, jotka on hankala ylittää.
Teoksen lajityyppi on dokumenttikirja. Materiaalin keräsin tammi–helmikuussa 2022 Accrassa. Kirjoitan siitä, mitä näin ja kuulin, kuinka Sualen ruusukultainen Iphone kimaltaa vasten kierrätysalueen nuhrua, tietokonekaapelinuotiot palavat ja päällikön karja laiduntaa Agbogbloshien päätyyn kasvaneella jätevuorella.
Kirjan päähenkilöitä ovat Agbogbloshien kierrätyspihalla ja viereisessä Old Fadaman slummissa työskentelevät ja asuvat korjaajat Charles sekä hänen veljensä David. Kerron myös muista kierrättäjistä kuten Sualesta. Heidän näkökulmansa kierrätyspihaan ja hylkäämiimme älylaitteisiin on kovin toisenlainen kuin toimittajien, jotka loivat tarinan Agbogbloshiesta maailman saastuneimpana paikkana.
Kirjoitan Agbogbloshien kierrätyspihasta siellä purettavien älylaitteiden takia myös muistojen ja muistin hautausmaana. Tallennamme kännykkään kaiken tärkeän. Älypuhelimesta on tullut minän jatke ja jokainen ihmissuhteemmekin tapahtuu ainakin osin jollakin alustalla. Kierrätyspihan maaperään ja ilmaan purkautuu älylaitteidemme fyysisten jäänteiden mukana myös kaikki niihin säilömämme elämä. Symbolisesti ainakin.
Ennen Agbogbloshien matkaani tokaisin eräälle uteliaalle, että mykistynyt kommunikaatioteknologia kiinnostaa minua. En tuolla hetkellä vielä itsekään tiennyt, mitä tarkoitin mutta pian kierrätyspihalle saavuttuani ymmärsin, että juuri sitä maailmankuulu kierrätysalue on älypuhelinten, tietokoneiden ja muiden älylaitteiden suhteen.
Agbogbloshie on vaiennutta viestintää. Se on osiksi ja materiaaleiksi purkautuvia älylaitteita, joilla kerran puhuttiin, chatattiin ja tekstattiin rakkaiden kanssa öitä ja aamuyön tunteja, kerrottiin salaisuuksia, lähetettiin valokuvia, ehkä erottiinkin.
Kierrätyspiha on myös pelliksi ja varaosiksi hajoavia autoja. Niillä kukaan ei enää matkusta tapaamaan yhtään ketään. Ei mihinkään.
Agbogbloshie on kaatopaikka ja kuvia ajasta jota elämme.
Se on manifesti pohjoisen ja etelän välisestä epätasa-arvosta ja ymmärryksen puutteesta etäkommunikaation aikakaudella.
Kierrätyspiha on katkennutta kommunikaatiota ja yhteydenpidon mahdottomuus. Se on läsnäolon antiteesi, vaan ei poissaolo: kolmas muuttuja, jotain muuta, määrittelemätön.
Agbogbloshie on kovalevyjen ja älykorttien mukanaan kantamia muistoja ja muistia.
Kierrätyspiha on hajonneen puhelimen tuoma unohdus: varmuuskopioimattomat tiedot valuvat Agbogbloshiessa materiaaleiksi palautuvien älyviestinten myrkkyjen mukana ilmaan ja maahan.
Agbogbloshie on kaikesta datasta tyhjennettyjä tietokoneita. Aineeton palaa aineeksi.
Kierrätyspiha on muistin ja muistojen menetys, josta vain harva selviää hengissä.
Agbogbloshie on toisiaan muistuttavien varaosien loputon toisto. Merkitys ja merkityksettömyys. Läpitunkematon.
Minua kiinnostavat Agbogbloshiessa kierrättäjien elämänlaadun ja sitkeyden ja tahdon ja taidon lisäksi mykistyneet viestimet, jotka väärään paikkaan joutuneena elektroniikkaromuna vuotavat myrkkyjä ympäristöön ja tekevät paikoista asuinkelvottomia mutta tarkoittavat toisille toimeentuloa ja kotia.
Accran, Ghanan, Nigerian ja koko Afrikan mantereen romunkierrättäjille uudempaan malliin vaihdettu älypuhelin, ikäloppu Nokian kännykkä tai Macbook Air, jota olen hakannut niin että e- ja r-näppäimet ovat irronneet (edes eBaysta ei löydy niin vanhan mallin irtonäppäimiä, olen etsinyt), tarkoittaa ateriaa ja vuokrarahoja huoneeseen Agbogbloshien kaltaisessa paikassa, jota pidän niin inhana, etten halua tai edes uskalla asua siellä niitä kahta kuukautta, jotka kerään Accrassa materiaalia jätekirjaa varten.
Entä jos romu ja jätteet – kaikki hylätyt esineet ja paikkansa menettäneet tavarat – ovat sisällyksettömäksi muuttunutta viestintää, johon kierrättäjät puhaltavat uuden sisällön?
Seuraavat elämät on tarina kirjoittamisesta ja toisen ymmärtämisen mahdottomuudesta. Tai mahdollisuudesta. Teos jatkaa samoja teemoja, joita olen käsitellyt neljässä edellisessäkin dokumenttikirjassani. Ne sijoittuvat Etelä-Afrikkaan ja pakolaisleirille Afrikan sarveen. Seuraavat elämät näyttää edeltäjiäänkin selvemmin afrikkalaisen todellisuuden yhteydet elämäämme Suomessa.