Valkoista mustalla kirjan tekeminen oli suuri seikkailu. Syntyi mukaansatempaava ja järkyttävä, mutta yllättäen myös hauska dokumenttikirja Etelä-Afrikasta. Kerron väkivallan kulttuurista kärsivästä maasta paikallisten ihmisten ja oman ulkopuolisen ääneni kautta.
Kirjaa on luonnehdittu rohkean kirjoittajan kartaksi terrorista toipuvan maan outoihin virityksiin, joissa niin ihmisen kyky hyvään kuin pahaan ovat paljaina läsnä.
Teoksen tekeminen oli mahdollista Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan sekä ulkoministeriön apurahojen turvin.