Nollapäivät, katkelmia
I JANO, Kapkaupunki vesikriisissä
Kapkaupungissa alkaa levitä tarttuva fraasi:
If it’s yellow let it mellow. If it’s brown flush it down.
(Anna keltaisen liueta, laske ruskea alas pöntöstä.)
Kehotuksia teipataan ravintoloiden, baarien, kahviloiden, virastojen ja muiden työpaikkojen vessojen seinille. Eritteiden herättämä pelko ja häveliäisyys tuottavat lastenkielisiä kiertoilmaisuja. Keltainen tarkoittaa tietysti virtsaa, ja sen synonyymi on numero yksi, number one. Ruskeasta eli ulosteesta puhutaan myös numero kakkosena, number two.
Kapkaupunki neuvoo kaupunkilaiset seisomaan ämpäreihin suihkun ajaksi. Päivän päätteeksi he voivat sitten laskea vessansa kaatamalla ämpäriveden alas pöntöistään. Omienkin majapaikkojeni kylpyhuoneissa on suihkusangot, jostain syystä aina metsänvihreät. Julkiset paikat sulkevat kylpyhuoneidensa hanoja ja laittavat saippuatelineisiin käsidesit.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Meillä on miesystävän kanssa aikomus elvyttää suhdetta pitkän erillään olon jälkeen, mutta kolmen viikon loma etenee kiihtyvällä kauhun logiikalla kuin Kapkaupungin vesikriisi, jota sitäkin edistämme omalta pieneltä osaltamme tehokkaasti. Koska majapaikan hankkiminen on jäänyt tyypilliseen tapaamme viimetinkaan ja bed & breakfastit ovat täynnä, vietämme ensimmäiset päivät hulppean hotellin sviitissä. Näkymä Pöytävuorelle on hieno, baarikaappi hyvin varustettu ja kylpyhuone valtava – siellä on kylpyammekin. Väsyttävän päivän jälkeen turvaudumme kaikkiin kuuteen pyyheliinaan. Ne ovat samaa kuohkeaa froteeta kuin kylpytakit ja kylpyhuoneen matot. Koko froteelasti vaihdetaan ja valkopestään yhdessä lakanoiden kanssa päivittäin.
Turismi on yksi Kapkaupungin tärkeimmistä elinkeinoista. Vesikriisin edetessä turistien määrä putoaa viidenneksen. Valkopyykkikoneet jauhavat silti edelleen yli miljoonan vuosittaisen vieraan lakanoita ja pyyhkeitä, kunnes koronakriisi antaa turismille kuoliniskun keväällä 2020. Koko kaupunki suljetaan puoleksi vuodeksi. Kukaan ei uskalla arvioida, milloin laajamittainen matkustaminen mahdollisesti taas elpyy.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Huolesta ja neuvottomuudesta seuraava liioittelu ja paniikki pitävät kapkaupunkilaisia vallassaan.
Länsi-Kapin pääministeri Helen Zille on julistanut rasvaiset hiukset ja likaisen auton statussymboleiksi kuivuvassa Kapkaupungissa. Hän on kertonut käyvänsä suihkussa vain joka kolmas päivä – silloinkin hyvin nopeasti – ja kehottanut muita seuraamaan esimerkkiään. Köyhälistöalueiden vesiasioista vastaava Xanthea Limberg on leikkauttanut upeat mustat hiuksensa pelastaakseen hiustenpesuveden verran Kapkaupunkia. Pormestari Patricia de Lille tarttuu puhelimeensa ja alkaa soitella veden suurkuluttajille heitä moittiakseen. Omassa naapurustossaan de Lille kilauttelee ihmisten ovikelloja toruakseen veden tuhlaajia kasvotusten. Nuoret nörtit perustavat Likainen bisnespaita -kampanjan: mitä harvemmin peset kauluspaitasi, sen parempi ihminen olet!
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Veden loppumisen pelko synnyttää kyräilyä naapureiden ja eri kaupunginosien kesken: Miten on mahdollista, että naapurin puutarha kukoistaa kun oma kuolee? Kuka käyttää liikaa vettä ja vie sen muiden suihkuista? Tuhlaavatko hökkeliasujat ilmaista vettään?
Hökkelialueet, joilla asuu viidesosa kapkaupunkilaisista, kuluttavat vain alle viisi prosenttia kaikesta Kapkaupungin vedestä. Suihkuja niillä ei ole. Silti jotkut keskiluokkaiset kaupunkilaiset syyttävät hökkelialueita veden haaskuusta. Hökkelialueiden asukkaat kääntävät aggressiiviset syytökset ympäri esikaupunkilaisia vastaan.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Kapkaupunki alkaa julkaista kotisivuillaan karttaa, jossa vettä sopivasti käyttävät taloudet näkyvät vihreinä palleroina ja liikaa vettä käyttävät taloudet harmaina palleroina. Kartta on kuin sodanjulistus: ihmiset, tarkkailkaa toisianne!
Kaupunki myös nostaa erityisen säästeliäitä kaupunkilaisia vesilähettiläiksi ja rankaisee tuhlareita.
Kaikki eivät pidä kyttäysmielialan provosoimista ja kaupunkilaisten syyllistämistä hyvänä ajatuksena.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Kapkaupunki on yksi maailman kauneimmista ja epätasa-arvoisimmista kaupungeista. Se on Afrikan San Francisco – vuorten, auringon, meren sekä suurten vastakohtien kaupunki – jossa mustat, värilliset ja valkoiset ihmiset* elävät etäällä toisistaan lähes kaikkialle näkyvän Pöytävuoren suojassa. Kapkaupunki on eräs Afrikan vauraimmista kaupungeista ja yksi maailman kaikkein suurimpien tuloerojen ja sosiaalisten erojen kaupungeista. Nopeasti yli neljämiljoonaiseksi kasvanutta metropolia uhkasi vesikriisin kulminoituminen nollapäiväksi keväällä 2018. Nollapäivänä olisi suljettu kotitalouksien hanat ja kapkaupunkilaiset olisivat jonottaneet päivittäisiä 25 litran vesiannoksiaan hätäjakelupisteissä. Vettä vessojen laskemiseen ei olisi ollut. Ihana kaupunki olisi hukkunut kakkaan, kaaokseen ja koleraan. Kun kaupunki oli vasta toipumassa vesikriisistä, sitä kohtasi uusi kriisi maailmanlaajuisesti leviävän koronaviruksen muodossa.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
II LEVOTTOMUUS, koronapandemia Helsingissä ja Kapkaupungissa
Kirjoitan kuinka kaduille heitetyt maskit muistuttavat käytettyjä kondomeja ja inhottavat. En ajattele suojiin jääviä eritteitä. Yököttävää on vain se loppuminen ja toivottomuus, jota kondomit ja yhtälailla maskit puistoissa ja kaduilla lojuessaan viestivät. Edes kondomit eivät enää kerro himosta ja rakkauden mahdollisuudesta vaan polkeutuvat maahan merkitsemään yksinäisyyttä ja kuolemaa. Maskit puolestaan putoavat markettien ovien eteen etäisyyksiksi, jotka erottavat meidät pandemiaa edeltäneestä ajasta.
Asfalttiin kasvavat maskistot merkkaavat lamaannuksen aikaa, jona suurin osa kasvoista on kätkettävä toisilta ihmisiltä.
Jos silmät ovat sielun peili, suu kertoo ihmisen sensuaalisuuden.
Miksi kutsua tätä aikakautta, jona ihmisten on piilotettava suunsa toisiltaan kaupunkien kaduilla?
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Viruksen vastainen taistelu muuttuu Etelä-Afrikassa sulun myötä taisteluksi ihmisiä vastaan etenkin köyhillä alueilla. Öinen ulkonaliikkumiskielto astuu voimaan heti sulun alkaessa 27. maaliskuuta. Poliisi ja armeija valvovat rajoituksia. Sulun rikkojia rangaistaan yleensä sakoilla ja vankeudella, mutta joillekin käy huonommin (…)
Armeijan järjestyksenpitoon ei kuulu ihmisten ruumiillisen koskemattomuuden tai edes elämän kunnioittaminen. Jo sulun ensimmäisenä päivänä 26. maaliskuuta pidätetään 55 ihmistä. Sulun ensimmäisen viikon kuluessa pidätettyjä on yli kaksituhatta ja kolme kuolee sulun valvojien käsissä.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Nyt kun tuntemattomien kehojen läheisyydestä on tullut vaara ja vihollinen, välimatka vankistaa asemaansa suomalaisena välittämisen mittana. Etäällä ja kaukana ovat parhaita paikkoja ja terveiden suhteiden mittareita.
Koronakeväänä ja -kesänä pyörin aloillani, mutta kaipaan vieraiden kaupunkien tunnelmia ja tungoksia, omansalaisia väistelykäytäntöjä ja tapoja kuitata reviirin loukkaus tai pyytää anteeksi tuntemattomalta, kun vahingossa tönäisee, tallaa varpaalle tai hipaisee. Helsingissä tönäisijä katsoo poispäin tai pyytää anteeksi hiukan korostuneeseen tapaan.
Kesällä löydän vanhan muistiinpanon, jossa lukee, että rakkaus ja vesi ovat loppumassa.
Vesi ja rakkaus ovat loppumassa. Ne loppuvat. Kumman hyvänsä puutteeseen voi kuolla. Maa kuivuu, kasvillisuus kuolee ja parhaillaan kuollaan myös koronavirukseen. Mitä jos kaikki loppuu nyt heti?
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Pandemia ruhjoo kaupunkeja ja kyliä kaikkialla maailmassa, tartuttaa ihmisiä, joskus eläimiä, turkiseläimiäkin. Koronavirus leviää omalla logiikallaan ja sairastuttaa tavoilla, joista edes virologit eivät aluksi ymmärrä kovin paljoa. Virus tekee kaikista ihmisistä tasa-arvoisia tartunnan saajia ja tartuttajia, ja siihen tasa-arvo sitten loppuukin. Se paljastaa vanhoja haavoja ja epätasa-arvoisuuksia ja aiheuttaa uusia.
Peräti 40 prosenttia eteläafrikkalaisista ilmoittaa huhtikuussa 2020, ettei heillä ole tarpeeksi ruokaa. Työttöminä on jo syyskuussa 35 prosenttia väestöstä.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Vielä keväällä 2020 ei tiedetä paljoakaan siitä, miten virus tarttuu. Suomen kielen sanojen ”välittäminen”, ”välimatka” ja ”välinpitämättömyys” yhteys alkaa huvittaa. Tarkoittaako suomeksi välittäminen tavallisinakin aikoina toisen yksityisyyden ja reviirin maksimaalista kunnioittamista, välimatkan pitämistä?
Nyt pandemian kaudella turvavälistä ainakin tulee välittämisen mitta. Terveen suhteen perusta on 1,5–2 metrin etäisyys toisesta ihmisestä. Välinpitämättömyys taas tarkoittaa kaikkina aikoina paitsi piittaamattomuutta myös liian lyhyttä välimatkaa muihin.
Täällä asukastiheyskin opettaa välimatkoja. Ja myös suomenkielinen puhe hellii etäisyyksiä: pitkät sanat, verkkainen rytmi, tauot.
Ehkä joillakin muilla kielillä pääsee nopeammin lähelle: italiaksi ja espanjaksi esimerkiksi. Saksan yhdysverbeillä ja lauserakenteilla taas voi vaikka pystyttää barrikadeja puhujien väliin, jos osaa.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Kun pandemia rikkoo arjen rytmejä ja käytäntöjä, syntyy kuin huomaamatta uusia, entistä viipyilevämpiä. Toiminnasta tulee tavallista karsitumpaa, joskus tempoilevampaakin. Jotain ihmisen ytimestä näkyy hänen selviytymisstrategioissaan, vaikka se olisi vain stressin typistämä pieni ja surkea osa.
Kapkaupungissa veden loppumisen uhan alla kiinnitin huomioni neljään erilaiseen kriisistrategiaan. Kohtasin individualistisen ja valistuneen selviytyjän, yhteisöllisyyden vaalijan, kriisidenialistin sekä salaliittoteoreetikon. Helsingissä pandemian aikaan tunnen niin ikään yhteisöllisyyden vaalijoita ja selviytyjiä ja olen tekemisissä myös kriisin kieltäjien kanssa. Heille korona on paljon melua tyhjästä, enimmillään jotain kausi-influenssan kaltaista, ei ainakaan syy suojella itseään saati muita sen enempää kuin tavallisinakaan aikoina. Salaliittoteoreetikoihin törmään vain tiedotusvälineissä ja vasta kun rokotteille ollaan hakemassa myyntilupia marraskuun lopulla – samaan aikaan kun Helsinkiä uhkaa taas sulkeminen. Silloin lasken koronakuukaudet. Yhdeksäs täyttyy pian ja kärsimättömyyteni kasvaa: miksi pandemia ei jo väisty; syntyykö tästä jotain? En edes muista mihin olen antanut kuukausien valua. On kuin aika kuluisi salaa.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Vajaa viikko eristyksissä kuluu kuin painajaisuni – hitaasti – olkoonkin että minulla on ihana koti. Sielläkin pesen käsiäni epähuomiossa vähän väliä. Asun yksin.
Työhuonekasvit jäävät kotikeittiöön, kun palaan työhuoneelle. Kietaisen edelleen käteni hihaan avatakseni oven ja pidän välimatkaa työkavereihini.
Thomas on poissaollessani maalannut siivekkään olennon mustalla vesivärillä voimapaperille ja ripustanut kuvan yhteistilan seinälle. Olento nostaa ihmisiä syliinsä. Se on Italian ainoa lentävä pyhimys, Joosef Kupertinolainen. Ainoa sopiva pyhimys tähän aikaan, jona ihmiset kuolevat Pohjois-Italian kenttäsairaaloissa ja telttoja pystytetään ruumishuoneiksi sairaalarakennusten takapihoille.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)
Kotiinsa sulkeutunut kirjailija Helen Moffett ryhtyy kehittämään reseptejä ruokakaappiensa eri kerrostumista. Hän keksii, kuinka valmistaa kasvisliemitiiviste jämäjuureksista ja -vihanneksista. Ehkä kokeilisin, mutta katsaus jääkaapin vihanneslaatikoihin saa muuttamaan mieleni. Eksoottiselta näyttää: tummat nahistuneet juurekset, sienet ja fenkoli sekä nestemäinen kesäkurpitsa sopivat parhaiten biojäteastiaan, mutta miten tuhota ekologisesti ilmapalloksi paisunut mozzarella. Onneksi kuivakomeroissa on runsaat varastot ikääntyneinäkin hyväkuntoisia säilykkeitä, pastaa ja pähkinöitä. Kaltaiseni kokki voisi loihtia niistä mitä tahansa, papupastasalaattia jämäketchupsoijakastikkeella vuosikertasardiinien ja -makrillien kera esimerkiksi, paahdettuja manteleita sekä tietysti Schwarzwaldin kirsikkakakun.
Metallipurkkiin tyhjiöpakatun kakun viimeinen käyttöpäivä oli toukokuussa 2013, mutta en raaskinut heittää purnukkaa pois, kun löysin sen kaapin ylähyllyltä jo yli vuosi sitten. Kakulla on tunnearvoa. Se on exältä noin vuonna 2010 saamani lahja. Purkkia koristavaan schwarzwaldilaismaisemaan on painettu dirndl-pukuinen nainen perinnepäähineineen. Nyt vanhentuneena säilykepurkkikakku huvittaa minua entistäkin enemmän. Uskon, että espressopurkin kokoisesta metallipurkista poksahtaa esiin täydellinen Schwarzwaldin kirsikkakakku, jos joskus avaan sen. Kakussa on tuoretta kermavaahtoa, suklaarouhetta ja paljon kirsikoita, totta kai. Se on täyteläinen ja raikas kuin rakkauteni onnelliset päivät.
Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy, Annu Kekäläinen (Aviador 2021)