– Länsimainen suhtautuminen kulutuselektroniikkaan on muuttunut hurjasti viime vuosina. Uusia laitteita ostetaan muodin mukaan vähän kuin vaatteita, Minna Halme sanoo. Hän on Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori ja perehtynyt kehittyvien maiden köyhien kuluttajien BOP-markkinoihin (Base of the Pyramid).

Kulutuselektroniikkalaitteiden käyttöikä on lyhentynyt dramaattisesti. Matkapuhelin- ja tietokonevalmistajat pyrkivät saattamaan markkinoille merkittäviä uutuuksia vähintään kerran vuodessa. Kommunikaatioteknologian kuluttaminen on yksi tapa jolla kulutusyhteiskunnan kansalainen rakentaa identiteettiään; monet vaihtavat kännykkää ja tietokonetta tiuhempaan kuin kevättakkia. Myös kehittyvä maailma teknologisoituu ihmisten varallisuuden kasvun myötä nopeasti. Televisiot, kännykät, tietokoneet ja jääkaapit tulevat yhä laajempiin osiin maailmaa, joskin esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa arviolta 70 prosentilta ihmisistä puuttuu edelleen sähkö.

Nokian slogan, ”internet seuraavalle miljardille”, tarkoittaa syöksylaskuun käyneen matkapuhelinvalmistajan pyrkimystä saada saman verran köyhän maailman kansalaisia ostamaan älypuhelin lähivuosina. Kehittyvässä maailmassa on kännyköiden osalta havaittavassa samansuuntainen trendi kuin länsimaissa. Toimivankin laitteen tilalle hankitaan mielellään nopeasti uusi ja entistä ehompi mikäli se vaan on taloudellisesti mahdollista. Nokian tekemän tutkimuksen mukaan Nigeriassa, Intiassa, Kiinassa ja Brasiliassa on keskimäärin viisi matkapuhelinta taloutta kohden ja Euroopassa seitsemän.

– En ole kovin innoissani esimerkiksi huippuedullisesta Tata Nano -autosta, vaikka minulla ei tietenkään ole mitään perusteita kieltää länsimaiseen elämään itsestään selvästi kuuluvia mukavuuksia muilta, Minna Halme sanoo.

Arvometalleja kaatopaikoille

Käytöstä poistunut kulutusteknologia ja -elektroniikka on osin ongelmajätettä, mutta se on myös valtava teräksen ja erilaisten arvometallien kasauma, josta vain murto-osa saadaan hyötykäyttöön. Esimerkiksi tietokoneiden piirikorttien kullasta kyetään ottamaan talteen vain noin neljännes ja hopeasta vielä vähemmän, eikä maametalleja vielä kierrätetä lainkaan. Vanhoista laitteista kerätty teräs sen sijaan muodostaa noin puolet maailman terästeollisuuden raaka-aineesta.

EU:n tuottajavastuudirektiivi velvoittaa laitevalmistajat ja maahantuojat huolehtimaan käytöstä poistuneiden laitteiden keräämisestä ja materiaalin kierrätyksestä. Asukasta kohden on vuodessa kerättävä talteen vähintään neljä kiloa sähkö- ja elektroniikkaromua. Suomessa päästään miltei kymmeneen kiloon ja Ruotsissa peräti neljääntoista. Yhteensä Suomessa kerättiin Elker Oy:n mukaan vuonna 2010 talteen noin 51 000 tonnia vanhoja sähkö- ja elektroniikkalaitteita kun niitä myytiin samana vuonna noin 150 000 tonnia.

Kaiken kaikkiaankin arviolta vain alle puolet vanhoista laitteista päätyy lakien mukaiseen keräykseen ja prosessiin, jossa metallit ja muut uusiokäytettävät materiaalit pyritään erottelemaan talteen ja saattamaan teollisuuden raaka-aineiksi ja jätteet sijoittamaan ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. Suunnilleen tuottajavastuulain mukaisesti kerätyn määrän verran laitteita jää vuosittain niin sanotuksi sivuvirraksi, josta osa dumpataan kehittyviin maihin. Käytöstä poistuneen kulutuselektroniikan maasta viennistä tiukasti luvanvaraista tekevää Baselin sopimusta rikotaan näin laajalti.

Laitteet hajoavat, muodit muuttuvat

Minna Halme huomauttaa, että kestäviä laitteita pystytään valmistamaan mikäli halutaan. Hänen mukaansa laitevalmistajien ahneus sanelee kulutustottumuksiamme.

– Toivon että otat huomioon suunnitellun vanhenemisen, Halme jatkaa.

Hän kertoo esimerkin toimittajasta, joka ryhtyi etsimään syitä printterinsä pikaiselle hajoamiselle ja sai selville, että laitevalmistaja oli ohjelmoinut tulostimen hajoamaan tietyn printtimäärän jälkeen. Halme itse joutui luopumaan jääkaapistaan kun sitä ei tiivistenauhan irrottua pystynyt enää korjaamaan.

Maapallon kantokyvyn kannalta olisikin Halmeen mielestä järkevää myydä tuotteiden ja palveluiden paketteja. Tulostimen, nauhurin tai jääkaapin valmistaja takaisi, että laite toimii esimerkiksi seuraavat kymmenen vuotta ja asiakas maksaisi laitteen tuottamasta palvelusta eikä laitteesta. Järkevää olisi myös, että valmistajat keskittyisivät uuden softan kehittämiseen vanhoihin kestäviin kuoriin sen sijaan, että pakkaavat softan aina uuteen pakettiin.

Teollisen muotoilun professori Turkka Keinänen Aalto yliopistosta katsoo kulutuselektroniikkalaitteiden entistä nopeampaa vanhenemista hieman toisesta näkökulmasta.

– Jos uudet laitteet yritettäisiin suunnitella yhteensopiviksi vanhojen kanssa, se rajoittaisi uusien ratkaisujen kehittämistä. Kun yhteensopivuus laitesukupolvien välillä katkeaa, kuluttajat kokevat sen helposti suunnitelluksi vanhenemiseksi.

Muodit taas muuttuvat Keinäsen mukaan lähinnä sen mukaan, kuinka pyöreä tai kulmikas teknologia milloinkin koetaan haluttavaksi.

– Kuluttajat vapaassa markkinataloudessa valitsevat ja firmat koettavat arvata mitä he haluavat. Riippuu sinusta ja referenssiryhmästäsi mitä pidät muodikkaana.

Romun salakuljetus on suurta bisnestä

Osa muodista poistuneista kännyköistä ja tietokoneista päätyy vanhoja laitteita kierrättävien yritysten kautta uusille omistajille eri puolille maailmaa.

Richard Fieldhouse on Suomen KännykkäRahaksi-yrityksensä kaksivuotisen taipaleen kuluessa havainnut, että ihmiset vaihtavat puhelinta yhä nopeammin. Fieldhouse on vakuuttunut, että yrityksen vuosittain ostamat noin satatuhatta vanhaa kännykkää otetaan käyttöön uudessa määränpäässään.

– Yhteistyökumppanimme eivät maksaisi laitteista kunnollista hintaa, mikäli kuljettaisivat ne purettaviksi tai dumpattaviksi, Fieldhouse perustelee.

Jätehuoltotekniikan professori Juha Kaila Aalto-yliopistosta puolestaan huomauttaa, että ympäristön, terveyden ja jätteen määrän kannalta on ihan samantekevää, käytetäänkö laitetta kehittyvässä maailmassa vielä jonkin aikaa. Materiaalivirrat eivät päädy oikeisiin paikkoihin. Sähkö- ja elektroniikkalaitteet ovat jätehuollon ja kierrätyksen näkökulmasta aivan liian halpoja. Hinnat eivät sisällä tuotteen elinkaarta.

– Me emme jäteongelmaa täällä huomaa, mutta kehittyvässä maailmassa romu tulee silmille, kun niihin dumpataan surutta laitteita EU:ta, Japanista ja Yhdysvalloista. Tullien pistotarkastuksissa jää jatkuvasti kiinni sähkö- ja elektroniikkaromulasteja. Siinä liikkuvat sadat miljoonat eurot ja metallit kuljetetaan aikanaan eri reittejä takaisin Eurooppaan. 

Kaila kertoo monien Euroopan suursatamien toimivan romun läpikulkupaikkoina. Salakuljetuksen hoitavat nopealiikkeiset firmat jotka vaihtavat nimiään tiuhaan. Kiinassa on kokonaisia kaupunkeja, jotka elävät käytöstä poistuneen kulutuselektroniikan kierrätyksestä. Nigeria taas on yksi tunnetuimmista afrikkalaisista dumppausmaista.

­– Paikallista kierrätystodellisuutta siellä määränpäässä on kännykkää paistinpannulla paistava lapsi, joka yrittää saada arvometallit talteen.

Kun sähkö- ja elektroniikkaromu puretaan vailla työturvallisuusmääräyksiä, seuraukset ovat tuhoisia paitsi työntekijöille myös ympäristölle. Kehittyvistä maista puuttuu lainsäädäntö, eikä laitteita niissä pääsääntöisesti kerää kukaan, joskin laitevalmistajilla kuten Nokialla on aika ajoin kampanjoita, joissa ne pyrkivät keräämään kännykät asianmukaisesti purettaviksi.

Kommunikaatioteknologiaa ei kuluteta

Kulutuselektroniikan yhä lyhenevästä käyttöiästä ja kulttuurin kulutuskeskeisyydestä huolimatta suomalaista kuluttamista määrittää tutkijoiden mukaan sukupolvesta riippumatta edelleen osin säästäväisyyden eetos. Pyrimme kuluttamaan vain välttämättömän ja koemme tavaralla pröystäilyn nousukasmaisena. Säästäväisyyden eetoksen rinnalle on elintason nousun myötä kehittynyt keskiluokkainen kulutuseetos.

­– Saa ostaa vesisänkyjä ja hyvää punaviiniä, kunhan on kunnollinen ja ansaitsee kaiken kovalla työllä, tutkija Minna Autio Helsingin Yliopistosta kuvailee.

Nautintohakuista hedonistista kulutuseetosta on sen sijaan Aution mukaan hankala Suomessa edes tutkia, niin kielteisenä suomalaiset nautinnoista puhumisen kokevat.

Melko huoletonta suhtautumistamme kulutuselektroniikan ja etenkin kommunikaatiolaitteiden kuluttamiseen taas voi ehkä selittää ainakin sillä, että lähestymme laitteita niiden toiminnallisuudesta käsin, emme tavarana.

Jyväskylän yliopiston professorin Terhi-Anna Wilskan mukaan miellämme tietokoneet ja kännykät käyttämisen kautta, emme kuluttamisen. Tästä syystä emme ajattele niiden yhteydessä esimerkiksi ympäristöä. Ekologiset arvot ilmenevät kulutuselektroniikassa toistaiseksi lähinnä suhteessa kodinkoneisiin. Wilskan mielestä tämä selittyy sillä, että naiset ovat miehiä kiinnostuneempia ympäristöasioista.

Joitakin heikkoja signaaleja ekologisen ajattelun tulemisesta kommunikaatioteknologian kuluttamiseen myös on jo aistittavissa. Kierrätysmateriaaleista tehtyjen tietokone- ja kännykkätaskujen valinnanvara ainakin kasvaa koko ajan, ja ehkä suomalainen säästäväisyyden eetos tarjoaa hyvän pohjan ekologisten arvojen vahvistumiselle jatkossa.

Kuluttamisen, vapauden ja vastuun kolmiyhteys

– Vapaus ja mahdollisuudet on globalisoitu, vastuuta ei, Juha Kaila purnaa, mutta kertoo olevansa optimisti ja haaveilevansa maailmasta, jossa teollisuus ja kuluttajat kantaisivat maailmanlaajuista vastuuta.

– Kun nykymeno on aiheuttanut riittävästi ympäristökatastrofeja tilanne korjautuu. Ihmiset ovat fiksuja elukoita, Kaila jatkaa.

Minna Halme puolestaan uskoo, että sähkö- ja elektroniikkalaitteissa tarvittavien maametallien käyminen yhä harvinaisemmiksi saa laitevalmistajat pikkuhiljaa järkiinsä. 

– On jo olemassa tietokoneita monessa polvessa liisaavia yrityksiä, joiden kautta yrityskäytöstä poistuvat koneet siirtyvät seuraavaksi esimerkiksi julkisen sektorin käyttöön. Ja muun muassa Nokia myös jo kehittää puhelimiinsa jatkuvasti uutta softaa ja palveluita niin, ettei laitetta tarvitse vaihtaa koko ajan.